Luin Emilia Kujalan kolumnin Merkityksellinen työ on etuoikeutettujen kermapyllyjen luksusta (yle.fi/uutiset 11.10.) varmaan kuusi kertaa, ja siitä huolimatta minulle ei ihan auennut, että ketä ”etuoikeutettujen kermapyllyjen kerhoon” kuuluu. Minulle jäi kolumnista kuva, että ei ainakaan pohjoissavolainen, viisikymppinen toimistotäti tai 3-vuorotyötä tekevä yksinhuoltaja. Eivätkä kai hoitotyötäkään tekevät.

Ovatko kermapyllyt hienoilla titteleillä toimivia korkeasti koulutettuja, akateemisen loppututkinnon suorittaneita ihmisiä? Vain heilläkö on ollut vapaus valita työnsä ja vain hekö saavat merkitystä työstään?

Kujala kertoo kolumnissaan kuuluvansa siihen sukupolveen, jolle työ ei ole työtä, vaan jotain enemmän. Se tuottaa sopivasti ilo ja tuloa. Hän kertookin, että moni on valmis tinkimään tilipussin paksuudesta, jos pääsee tekemään sitä omaa juttuaan. Mietin, että kumpaan ryhmään kuulun ja tajusin olevani hybridimalli; rehellisesti sanottuna teen töitä vain rahan takia – lottovoittajana keksisin varmaan jotain muuta askaretta. Toisaalta, kun rahan takia käyn töissä, niin mieluusti teen jotain sellaista työtä, jolla on merkitystä minulle ja josta saan hyvän mielen.

Mitä sitten työn merkityksellisyys on? Sehän voi syntyä mistä vain. Itselle on vain sattunut sisäänrakentuneena ominaisuutena halu auttaa toisia. On aivan mahtavaa löytää kiva työpaikka toiselle tai saada kiitosta kiireiseltä tuotantopäälliköltä, kun olemme löytäneet heidän yritykseensä työntekijöitä. Mutta ihan yhtä hyvin merkityksellisyys voi syntyä siitä, että vaikkapa elintarviketyöntekijänä huolehtii osaltaan Suomen huoltovarmuuden säilymisestä tai sitten suurimman merkityksen voi tuoda tunne työpaikan hedelmällisestä tiimityöstä.

Kujala kysyy kolumnissaan, voitaisiinko lanseerata ihan hyvän työn -käsite? Minun mielestäni voisimme ennemminkin lanseerata hyvän työn -käsitteen! Kujala väittää, että meillä ei ole yhdenvertaista vapautta valita mitä teemme, mutta minä väitän, että Suomessa tasa-arvoisen koulutuksen, opintojen moninaisuuden ja elinikäisen oppimisen myötä valintojen tekemiseen jokaisella on mahdollisuus – niin halutessaan.

Valitettavasti hyvän työn -käsitteen lanseerauksen estää ehkä vallitsevan somekulttuurin luoma illuusio hyvästä elämästä, merkityksellisestä työstä ja menestyksestä. Somen glitteröity, filteröity ja tuotesijoiteltu tekomaailma saa meidät ajattelemaan herkästi, että 3-vuorotyötä tekevä on varmaankin pakotettu tekemään vuorotyötä. Toimistotädin ajatellaan olevan paikalleen jämähtänyt tai hänen ajatellaan tekevän merkityksetöntä työtä ja lopulta hänen arvaillaan olevan tyytymätön elämäänsä sekä työhönsä ja että hänellä ei ole ollut mahdollisuutta valita. Merkityksen kokeminen on yksilökeskeistä, aivan kuten Kujala ja hänen haastattelemansa tietokirjailija Aino-Mari Tuuri tuovatkin esiin. Kokemukseni mukaan ns. duunarikin voi olla äärimmäisen onnellinen alalla, jonka hän on ihan itse valinnut ja tuotantotyö tai muu ns. suorittava työ voi olla myös se tavoiteltu unelmaduuni. Me ihmiset, kun olemme onneksi erilaisia.

Toiset ehkä herkemmin uskovat somekuplauskontoon ja näin ollen ehkä ajautuvat kermapyllyjen (ketä lienevätkään) aloille, mutta ovatko he sen onnellisempia kuin tuotantotyötä tekevät ihmiset? Joku voi olla sitä mieltä, että on äärimmäisen merkityksellistä, että työ jää työpaikalle, kun oven laittaa kiinni. Mielestäni hän on vapaa ihminen ja hän on valinnut vapauden. Käpälä sydämelle kermapylly!  Pääsetkö sinä työstäsi eroon vapaa ajalla? Vai seuraavatko työt mukana vähintäänkin ajatuksissa? Tämä on ok joillekin, mutta tämä ei ole ok kaikille. Joku ei halua ajatella työtä vapaa-ajallaan, vaan nauttia säännöllisestä työajasta ja keskittyä täysillä vaikkapa lapsensa kanssa oloon.

Ehdottomasti toivoisin vähemmän ihmisten jaottelua kermapyllyihin tai ylipäänsä eri ammattien vertailua. Kaikki työ on arvokasta ja jokainen työntekijä on arvokas. Jokaisella on vapaus valita ammattinsa ja työpaikkansa ja olla valinnastaan aidosti ylpeä. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa toisen valintoja ja arvuutella kokeekohan tuo olevansa merkityksellisessä työssä. Jokainen päättäköön siitä itse.