17/05/2022

Pari sanaa uudesta työvoimamallista

Pari sanaa uudesta työvoimamallista – määräaikainen pesti ei ole kirosana

Uudella työvoimamallilla on monia hyviä tavoitteita kuten helpottaa lyhytaikaisen työn vastaanottamista tai kannustaa työn hakemiseen.

Vaikka määräaikainen tai osa-aikainen työ ei välttämättä olekaan kenenkään toive tai haave, niin kannattaa muistaa, että määräaikaisella tai osa-aikatyöllä saa aina ns. jalan oven väliin. Kauhuleffassa kellarin ovi pitäisi aina ehdottomasti jättää kiinni, mutta työelämässä kannattaa aina avata kaikki ovet.

Jokainen työyhteisö on kuin puu, jossa oksat ovat työntekijöitä. Aivan kuten luonnossakin puun oksat kasvavat pienestä silmusta, kantavat hedelmää, kukoistavat aikansa ja syystä tai toisesta puu uudistuu aika ajoin uusien versojen myötä. Aivan samalla tavalla työyhteisössä jokainen on joskus tullut taloon uutena vasta-alkajana ja aikansa kasvettuaan, alkaa kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Osa-aikainen tai määräaikainen työ voi olla se uusi verso, joka mahdollistaa, että juuri sinä voit olla seuraava kukoistava, kantava voima yrityksessä.

Asenne ratkaisee

Moni hakemuksen meille jättäneistä pääsee mieleiseen työpaikkaan sisään ja usein työsuhde on aluksi määräaikainen, mutta tähtää vakinaiseen työsuhteeseen. Kukas räppäri se laulaakaan siitä, että ”asenne ratkaisee, oon nähnyt omin silmin senkin”? Ja tämän todellakin voimme allekirjoittaa faktana! Lukemattomia kertoja, on käynyt niin, että työntekijän asenne ratkaisee eli vastaanotettu määräaikainen tai osa-aikainen työsuhde muuttuukin kokoaikaiseksi työksi.

Jos siis haluat työllistyä unelmiesi alalle mieleiseen yritykseen, niin kannattaa hetken aikaa olla se tuore verso, joka sijaa saadessaan alkaa vankistua ja saavuttaa sitten kokoaikaisen työntekijän aseman.

Miten asenne näkyy?

Mutta miten siihen tilanteeseen pääsee? Mitä se asenne on käytännössä?  Asenne on sitä, että jo hakemukseen täytyisi kirjoittaa syitä miksi haluaa työllistyä. Puhumattakaan siitä, kun pääset jatkohaastatteluun asiakasyritykseemme, niin silloin pitää tuoda rohkeasti esille motivaatiota ja halua oppia uusia asioita. Joten hyvä motivaatio auttaa sinua saamaan työpaikan ja oikea asenne todennäköisesti takaa pitkän pestin. Eli kun työt alkavat, niin tee itsestäsi korvaamaton! Tee hieman ylimääräistä, auta muita työntekijöitä, opettele uusia asioita ja taitoja ja ole joustava. Tämä kaikki kyllä huomataan ja usein palkitaan vakituisella, kokoaikaisella työpaikalla. Näin se vaan menee.

Meidän avulla alkuun:

Pohjois-Savon alueella Mervi Okkonen p. 050 555 9128, mervi.okkonen@hrmentor.fi

Pohjois-Karjalan alueella Miia Surakka p. 050 556 6104, miia.surakka@hrmentor.fi

 
 
Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest