24/05/2022

Pari sanaa uudesta työvoimamallista – älä rakenna itsesi ympärille turhaan aitoja

Vaikka uusi työvoimamalli ei hyödynnäkään meidän yksityisten työnvälityksen toimijoiden osaamista, niin silti me täällä olemme valmiina auttamaan juuri Sinua! Tässäpä pari ajatusta alan vaihtoon liittyen.

Alan vaihto voi tuntua äkkiseltään vieraalta, vähintäänkin vaivalloiselta. Koulun penkille lähteminen ilman palkkaa, voi olla mahdotontakin, jos on perhettä elätettävänä ja asunto- tai autolainaa maksettavana. Mutta kuinkas alan vaihto sitten onnistuisi, moni kysyy. Emme halua luvata liikoja tai kuvata itseämme ihmeiden tekijöinä, mutta kokemuksestamme voimme kertoa, että meidän avullamme ammatin tai alan vaihto voi olla parhaimmillaan nopea, kivuton ja suupielet ylöspäin saava kokemus.

Näe laajasti, tutustu rohkeasti

Ensinnäkin hirvittävän usein työnhakija aliarvioi omaa osaamistaan tai sitten ihmisillä on ennakkoluuloja eri työtehtäviä tai aloja kohtaan tai sitten ei ole vain tarpeeksi tietoa eri alojen työtehtävien vaatimuksista. Ajatellaan esimerkiksi, että en minä mihinkään pimeään metallipajaan halua lähteä töihin. Mutta totuus voikin olla, että se metallipaja onkin valoisa, huippumoderni, lähes leikkaussalia muistuttava paikka robotteineen ja automatisoituine linjoineen. Tai sitten omaa vankkaa harrastusosaamista ei osata nähdä vahvuutena, lähes työkokemukseen verrattavissa olevana pääomana. Myös oma aiempi koulutustausta voi olla sovellettavissa toisellekin alalle.

Aidosti voimme kertoa, että meidän asiakasyrityksissämme on luotu hyvät perehdytysmallit, jossa uuteen alaan ja työtehtävään pääsee hyvin kiinni mm. mestari-kisälli -periaatteella.

Jos työttömyys tai nykyinen työ tympii, niin ota meihin yhteyttä ja keskustellaan erilaisista vaihtoehdoista. Meillä on pitkä ura takana ja paljon tietoa alueen yrityksistä, joista voi löytyä juuri Sinulle sopiva työpaikka.

Meidän avulla alkuun:

Pohjois-Savon alueella Mervi Okkonen p. 050 555 9128, mervi.okkonen@hrmentor.fi

Pohjois-Karjalan alueella Miia Surakka p. 050 556 6104, miia.surakka@hrmentor.fi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest