21/06/2022

Saijan harjoittelun kuulumisia – osa 3: Rokkipöhinää ja tulipalojen sammuttelua

Aika palata taas kuulumisten pariin. Kuluneet kaksi viikkoa ovat toden teolla näyttäneet tämän työn vaihtelevuuden. Tulevia päiviä ei kannata liikaa suunnitella, sillä ikinä ei tiedä millaisia tilanteita aamu tuo tullessaan. Toisaalta on mukavaa, ettei työ ole kaavoihin kangistunutta ja liian rutiininomaista. Tällä hetkellä HR Mentorinkin tiimillä kesälomat pyörivät, joten luonnollisesti myös minun työmääräni on lisääntynyt. Jos edellisinä viikkoina on luotu paljon uutta ja suunniteltu tulevaa niin nyt olemme keskittyneet suunnitelmien toteutukseen. Esimerkiksi eilen julkaistun Ilosaarirock -lippukilpailun valmistelu on ollut mukavaa vastapainoa muulle työlle. Tuleva heinäkuu pitää siis sisällään rokkipöhinää ja muita mielenkiintoisia julkaisuja, kannattaa seurata HR Mentorin somekanavia!

Rekrytointityökin on ottanut askeleita eteenpäin. Puhelut työnhakijoiden kanssa ovat helpompia, kun tiedonjyväsiä työpaikoista ja muusta on jo tarttunut matkaan sieltä täältä. Omanlainen rutiini työhön on alkanut löytymään ja se kehittyy koko ajan. Henkilöstövuokrausala on kyllä yllättänyt monipuolisuudellaan ja toisaalta hektisyydellään. Joskus päivät menevät toinen toistaan erikoisempien tulipalojen sammutteluun, mutta tylsää ei ainakaan tule. Alan työkokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuuden haasteissa, mitä ne sitten ikinä ovatkaan, sillä paineensieto- ja päätöksentekokykyä, organisointitaitoja sekä asennetta kysytään päivittäin.

Ainakin itse olen todennut, ettei omaan muistiin kannata luottaa liikaa. Lähes pakollista työn kannalta on siis jonkinlaisten muistiinpanojen pitäminen ja kalenterin hallinnointi. On niin paljon eri henkilöitä ja toimeksiantoja, joiden tilanne voi muuttua parhaimmillaan useita kertoja päivässä. On siis helpompi pitää ”päiväkirjaa” tapahtumista. Usein kirjaan työpäivän päätteeksi myös seuraavan päivän tärkeimmät hoidettavat asiat lyhyeksi listaksi, jolloin siihen on helppo palata seuraavana aamuna ja yöt voi nukkua rauhassa, kun ei tarvitse pohtia, mitä on unohtanut 😉

Hyvää juhannusviikkoa harjoittelun kuulumisten parista, palataan heinäkuun alussa uusin miettein 😎

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest