30/05/2022

Valmistujan plan B

On jälleen aika onnitella vastavalmistuneita nuoria! Ylioppilaaksi tai ammattiin valmistumisen juhlapäivä on teille erityisen onnellista aikaa – kokeet ja näytöt loppuvat ja jäljellä ovat ystävät, yhteisöllisyys, nauru, ilo ja juhlapäivän ja -jatkojen odotus kuplii jo sisimmässä! Ja kesä, vapaus ja kokonainen elämä edessä! Nuoruuden ilosta juopuneena ei kannatakaan vielä miettiä sitä, mitä elämä tuo tullessaan, vaan keskittyä nauttimaan tästä hetkestä tässä ja nyt.

Tähän saakka sinulla on ollut opintosuunnitelma, opiskelukaverit ja oppilaitoksen henkilökunta, jotka ovat sinusta kukin omalta osaltaan pitäneet huolta ja luoneet elämällesi raamit. Viimeistään silloin, kun sukulaistäti työrintaman suunnitelmia valmistumiskahvien äärellä tiedustelee voi mieleen hiipiä, että mitäs nyt sitten? Saattaa tuntua, ettei ole ketään, joka kertoisi tai auttaisi ja kaveritkin ovat hajaantumassa kuka, minnekin. 

Vaikka elämässä ei pitäisikään ajatella etukäteen ikäviä asioita tai maalata ns. piruja seinille, on kuitenkin järkevää olla vähän pohdittuna sitä kuuluisaa plan B:tä. Jos käy niin, ettei sinulla vielä ole valmistumisen jälkeen työpaikkaa tiedossa tai jatko-opintoihin ei tällä kertaa ovi avaudukaan, niin täällä me olemme HR Mentorilla valmiina auttamaan sinua. Meidän ammattinamme on olla osa sinun uutta turvaverkkoasi. Meidän tehtävänämme on löytää sinulle opiskelukavereiden tilalle työkaverit, opettajien tilalle esihenkilöt ja opetussuunnitelman tilalle työnkuvan mukaiset työtehtävät.

Haluammekin tarjota Sinulle valmistumislahjaksi tiedon siitä, että auttava kätemme on tarjolla silloin, kun sitä eniten tarvitset. Meillä on mahdollisuus tarjota tukea työelämän kynnyksellä, joten keskity nyt nauttimaan nuoruuden toukokuusta, ystävistä ja valmistumisen onnen huumasta!

Sille sukulaistädille voit iloisesti vastata: ”Alles ist klar! Kaikki on reilassa, elämä kantaa ja nykyään apua työllistymiseen saa, jos tarvitsee.”

Lämpimästi Sinua onnitellen, HR Mentorin tiimi

Soita meille ennen kuin täti ehtii tentata 😉

Mervi Okkonen, p. 050 555 9128, mervi.okkonen@hrmentor.fi

Päivi Savolainen, p. 050 555 9127, paivi.savolainen@hrmentor.fi

Miia Surakka, p. 050 556 6104, miia.surakka@hrmentor.fi

Ville Väänänen, p. 050 323 8432, ville.vaananen@hrmentor.fi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest